Tuhlarityttären kotiinpaluu

Lueskelin viikonlopun aikana paljon säästämiseen liittyviä blogeja ja törmäsin kommentteihin, joissa säästeliäisyyttä, jatkuvaa rahanlaskentaa ja tarjousten etsimistä kauhisteltiin. Olin kommentoijien kanssa osittain eri mieltä, mutta monissa asioissa ymmärsin, mitä he tarkoittivat.   Itse näen säästämisessä ja laihduttamisessa hyvin paljon yhtymäkohtia. Kummassakin hedonistiset halut täytyy asettaa paussille, omia arvoja on mietittävä uudelleen ja omaa uudenlaista käytöstä mahdollisesti perusteltava läheisille. Jotta tavoitteeseen päästäisiin, on edettävä rauhallisesti, pitkäjänteisesti ja uskottava itseen. Molemmat voivat kuitenkin mennä myös harvinaisen överiksi. Kun laihduttaminen ottaa elämästä liian suuren roolin ja kaikki ajattelu alkaa pyöriä ainoastaan syömisen ja syömättömyyden ympärillä, voidaan puhua syömishäiriöstä (tämä on aihe, jonka kohdalla voin sanoa, että tiedän tarkkaan, mistä puhun). Sama on liian säästeliäisyyden kohdalla. Kun rahaa ei ole tai sitä

Ajattelin avata tähän vähän historiaa siitä, miten suhtautumiseni rahaan on kehittynyt näiden 29 elinvuoteni aikana. Jos se vaikka auttaisi itseäni tajuamaan tätä rahankäyttöni vinoutuneisuutta. Lapsena meillä oli tiukkaa. En itse ymmärtänyt sitä silloin, mutta jälkikäteen olen ihmetellyt, miten äitini on selvinnyt. Hän oli yksin meidän lasten kanssa ja gradukin oli kesken. Ymmärtääkseni hän rahoitti meidän elämää opintotuella, sijaisuuksilla ja kai meistä jotain lapsilisiäkin maksettiin. Ruokana oli usein mannapuuroa ja koskaan ei ollut juustoa. Leipä oli kuivaa ja pahaa ruisleipää. Äiti oli aina töissä ja vihainen. Herkkuja sai lauantaisin pienen määrän. Kun menin kavereille ja siellä oli tarjolla vanukkaita, niin ahmin niin, että itseäkin hävetti. Silti lapsuuteni oli suht onnellinen ja olen äidilleni ikuisesti kiitollinen, että hän jaksoi meidän kanssa. Jossain vaiheessa äiti sitten valmistui ja alkoi saamaan tosi hyvää palkkaa. Hän ei uskaltanut ottaa asuntolainaa pk-seudulta

😮😮😮😮Jos joltain on jäänyt vielä epäselväksi, niin tavoitteeni on siis maksaa tuo vajaan 7000 euron edestä kulutusluottoja pois vuoden loppuun mennessä. Uudenvuoden aattona 2019 tulen siis olemaan velaton wuhuu!! (Opintolainaa ei nyt tässä tapauksessa lasketa.) Sen jälkeen laita säästöön lähes yhtä paljon kuin minulla nyt menee kuukausittain velkoihin eli 500 - 700e kuussa. Jos onnistun tässä, niin vuoden 2021 uudenvuoden aattona minulla on aspilla vähän vajaa 17 000 ja voin vihdoin ostaa sen haaveilemani ensiasunnon itselleni. Mutta koska haaveet ovat vain haaveita, jos ei niitä toteuta, joten tarvitsen tavoitteeseen pääsemiseksi erilaisia työkaluja: 1.Budjetti Tietenkin tärkein. Tällä hetkellä olen tehnyt budjetit melko tiukiksi. Teen budjetin joka tilipäivän yhteydessä, koska silloin ainakin suurin osa tulevan tilikauden raharei'istä on selvillä. Pyrin budjetoimaan jokaisen euron niin, että budjetin lopputulokseksi jäisi nolla euroa. Ensin välttämättömät menot ja lask

Kuusi päivää tilipäivästä kulunut ja tilillä rahaa yhteensä 264 euroa. Huumoria se on huonokin huumori vai miten se sanonta meni :D Vakaa aikomus on kuitenkin pysyä budjetissa. Akilleen kantapääni rahankäytössä ovat aina olleet ystävien tapaamiset, niihin liittyvät matkat (ei mitkään Pattayan lomat, vaan ihan vain kulku ystävien luo ympäri Suomea ja Eurooppaa), ystäville annetut lahjat, tarjoaminen ravintoloissa ja baareissa sekä itseeni kohdistuvana meikit. Näistä opettelen nyt pikkuhiljaa pääsemään eroon. Erityisesti tarjoaminen ja kalliit lahjat ovat pannassa. Kävin myös läpi käyttämättömien meikkien varastoani (joo o johonkinhan ne 7000 euron kulutusluotot on laitettu) ja löysin sieltä niin paljon arjen luksusta, että vuosiin ei tarvitse varmaankaan hankkia kuin peruskamat.   Tähän tilikauteen ilmaantui kuitenkin kolme yllättävää menoa, jotka ovat kuin suoria viiltoja tuohon akilleen kantapäähäni.    Nyt seuraa pohdintoja meikeistä. Jos et ole kiinnostunut aiheesta, niin v

Hahah huomaa, että olen juuri aloittanut bloggaamisen, kun postauksia tulee tällä tahdilla :) No tulkoon nyt, kun asiaa tuntuu riittävän. Lueskelin Fb:stä ketjua siitä, kuinka paljon ihmisillä menee ruokaan kuussa. Monilla ketjussa tuntui olevan vaikeuksia pitää ruokabudjetti alle 400€:n kuussa. Itsehän budjetoin tämän kuun (15.2-14.3) ruokiin 200€ ja vaikka se on hyvin vähän, aion pärjätä sillä. Muistan kun noin vuosi sitten aloin ensimmäistä kertaa kirjata menojani ylös. (Hienoa aloittaa sekin homma sitten 28-vuotiaana 🤦🏼‍♀️) Muistan, kuinka tuuletin silloin kaverilleni, että ”Hei mulla meni tässä kuussa vain 250€ ruokakauppaan!” Hymy hyytyi, kun laskin yhteen kyseisen kuukauden ravintolamenot: 980€!!! En ymmärrä, miten yksi ihminen voi syödä ja juoda noin paljon rahaa kuukaudessa. Tuolloin tapanani oli tarjota usein parhaalle kaverilleni, joka oli tuolloin työtön. Ja meillä oli tapana nähdä miltei joks päivä töiden jälkeen keskustassa ja käydä syömässä ennen yhteisiin harrastu

Tilipäivän saapuessa molemmat luottokorttini olivat tuttuun tapaan tapissa. Mutta nyt se muuttuu ja kortit alkavat pikkuhiljaa lyhetä yksi kerrallaan. Palkkaa tuli: 1974 e. Ja näin sen kulutin: 565        vuokra 200        joustoluotto (pakollinen minimilyhennys) 100,92   Master1 (minimi summa) 66,20     Master2 (minimi summa) 8,89       opintolainan korot 54,25     puhelin ja netti 11,69     sähkö 75          työttömyyskassamaksu (kerran vuodessa) 102,5     osuuteni veneen kesäsäilytyksestä 177        lennot huhtikuulle 97,80     sairaala (ikäväkseni jouduin olemaan viime kuussa sairaalassa 2 päivää, mutta nyt ok) 80          2 x odotettavia poliklinikkamaksuja kontrollikäynneistä 200        ruoka- ja käyttöraha 200        ylimääräinen lyhennys Master1:seen Eli velkaa on tässä kuussa lyhennetty ylimääräinen 200e. Tähän en ole koskaan aikaisemmin pystynyt. Yhteensä pelkkiin lainoihin ja niiden kuluihin meni tästä palkasta 576,01 e eli ihan kiitettävä summa. Jotta

Viime kuukausina olen miettinyt omaa rahankäyttöäni paljon. Tai olen kyllä miettinyt sitä usein viimeiset kymmenen vuotta, aina siitä asti kuin velkaa alkoi kertymään. Nyt mietinnöissäni on kuitenkin tapahtunut muutos. Aikaisemmin raha-asioiden miettimiseni painottui lähinnä ahdistukseen, kauhuun ja asian kieltämiseen. Kuten moni muukin velallinen (onpa oksettava sana), myös minä olen valvonut öitä ja miettinyt, mitä tapahtuu, jos en selviäkään veloistani. Mitä jos joku saa tietää, miten huonosti olen käyttänyt rahaa koko tämän ajan? Kaikki antamani lahjat ja tarjoamani baari-illat muuttuvat nöyryyttäviksi, jos ihmiset saavat tietää, että olen ylläpitänyt elintasoani velkarahalla. Menetän kunnioitukseni muiden silmissä enkä voi enää koskaan tehdä mitään kivaa. Nämä ovat siis olleet niitä öisiä pelkoajatuksiani. Niistä on selvitty hengittämällä, itkemällä ja kieltämällä koko asia. "Eihän minulla oikeasti ole mitään hätää rahan kanssa." "Velkasummanihan on naurettavan pie