Velkaantumiseni historiaa
Ajattelin avata tähän vähän historiaa siitä, miten suhtautumiseni rahaan on kehittynyt näiden 29 elinvuoteni aikana. Jos se vaikka auttaisi itseäni tajuamaan tätä rahankäyttöni vinoutuneisuutta.
Lapsena meillä oli tiukkaa. En itse ymmärtänyt sitä silloin, mutta jälkikäteen olen ihmetellyt, miten äitini on selvinnyt. Hän oli yksin meidän lasten kanssa ja gradukin oli kesken. Ymmärtääkseni hän rahoitti meidän elämää opintotuella, sijaisuuksilla ja kai meistä jotain lapsilisiäkin maksettiin. Ruokana oli usein mannapuuroa ja koskaan ei ollut juustoa. Leipä oli kuivaa ja pahaa ruisleipää. Äiti oli aina töissä ja vihainen. Herkkuja sai lauantaisin pienen määrän. Kun menin kavereille ja siellä oli tarjolla vanukkaita, niin ahmin niin, että itseäkin hävetti. Silti lapsuuteni oli suht onnellinen ja olen äidilleni ikuisesti kiitollinen, että hän jaksoi meidän kanssa.
Jossain vaiheessa äiti sitten valmistui ja alkoi saamaan tosi hyvää palkkaa. Hän ei uskaltanut ottaa asuntolainaa pk-seudulta yksin (eikä takaajaakaan olisi ollut), joten kaupungin vuokrakämpissä ollaan aina asuttu. Teininä sain aina kalliita merkkivaatteita, kotona alkoi olla juustoa ja muita herkkuja. Joskus jopa luulin, että olimme rikkaita, koska minulla oli luokkamme kalleimmat vaatteet ja sain melkein aina rahaa pyydettäessä. En silloin tajunnut, että äitini käytti melko huikentelevaisesti rahaa ja meillä (=hänellä) ei ollut mitään omaisuutta. Lainaa äiti ei ottanut, mutta kaikki, mikä tuli, niin se meni. Nyt vasta aikuisena olen tajunnut, kuinka hyvä palkka äidilläni on ja kuinka se on käytetty puhtaasti elämiseen. Vaikka äitini rahankäytössä ei ole yhtään mitään väärää, niin itse ehkä juuri tästä syystä haaveilen, että saisin joskus hankittua omistusasunnon ja jotain taloudellista turvaa. Ettei kaikki mikä tulisi, menisi heti.
Lukioaikaan aloin käydä säännöllisesti töissä koulun ohessa ja saamaan tuloja noin 600e/kk. Se on aika paljon rahaa, kun miettii, että asuminen, ruoka ja kaikki muu tuli kotoa. Noh hassasin ne sitten menemään vaatteisiin, ravintoloihin ja baareihin. Säästäminen ei koskaan käynyt mielessänikään, koska en ollut kuullut, että kukaan tekisi sellaista. Rakastuin koko sydämestäni kivaan poikaan ja hyvin pien seurustelumme alettua, hän sairastui vakavasti. Sairastumisen jälkeen olin parisuhteestamme ainoa, jolla oli tuloja. Lisäksi hänellä oli talous muutenkin varsin sekaisin ja ulosotossa melko paljon laskuja.
Pääsin opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja muutimme tämän pojan kanssa sinne minun opiskelupaikkakunnalle. Hän oli kotona, hoiti itseään ja kotia minun käydessä koulussa ja töissä. Olimme hyvin rakastuneita ja minulle oli itsestään selvää, että taloutemme oli täysin yhteinen. Minun kannustuksellani maksoimme yhdessä hänen ulosottovelkansa kokonaan pois minun opintotuellani, palkkatöilläni ja hänen sairauspäivärahoillaan. En muista, kuinka paljon hänellä oli ulosotossa, mutta saimme yhdessä kaikki hänen lainansa kuitattua suhteemme aikana. En kadu sitä yhtään ja olen onnellinen, että saimme yhdessä hänen taloutensa uudelle tolalle.
Pienistä tuloista ja suurista laskuista johtuen meillä oli todella tiukkaa. En tuolloin nostanut edes opintolainaa, koska pelkäsin velkaantumista yli kaiken. Kävimme pari kertaa myös leipäjonossa yhdessä, mutta se oli hyvin masentavaa ja onneksi meidän ei tarvinnut käydä siellä usein. Hän oli hyvä tekemään ruokaa ja keksimään lämpimiä aterioita olemattomistakin raaka-aineista. Pari kertaa meillä oli niin tiukka tilanne, että jouduimme ottamaan satasen pikavipin minun nimelläni, jotta saisimme ruokaa. Hänen nimelläänhän niitä ei voinut ottaa, koska hänellä ei ollut luottotietoja. Otimme pikavipin ainoastaan, kun emme kehdanneet pyytää tai lainata enää keneltäkään sukulaiselta tai kaverilta. Kaikki kuitenkin maksettiin aina heti takaisin. Ihmettelen joskus, miten tuolloin onnistuin kannustamaan ja auttamaan jotain toista noin velattomaan elämään ja nyt itse olen tässä suossa. Ulosotossa minulla ei kyläkään onneksi ole mitään ja maksuhäiriömerkinnöiltäkin on säästytty.
Parin vuoden suhteen jälkeen erosimme ja minun tuli aika kokeilla ensimmäistä kertaa elämässä itsenäistä elämää. Luottokortille alkoi kertyä negatiivista saldoa ja muistaakseni otin ensimmäisen erän opintolainastani maksaakseni tuon 1000 euron luottokortin pois. Myöhemmin makselin opintolainalla vuokria ja elämistä muuten. Nostin täydet lainat, opintotuet ja olin töissä niin paljon kun vuoroja vain oli tarjolla. Vaihto-opiskelun aikana ja ulkomaan työharjoittelussa lainat sai tuplana, joten nostin nekin. Lapsellisesti kuvittelin tienaavani valmistumisen jälkeen vähintään 5000e/kk nettona, joten kyllähän ne opintolainat sitten helposti maksaa pois. Just niin joo.
Ensimmäinen kunnon shokki oli Kelan kirje ystävänpäivänä noin vuonna 2013. Liikaa maksettuja opintotukia peritään takaisin 3000e. Maksuaikaa alle kuukausi. Olin siis tehnyt liikaa töitä ja nostanut silti kaikki opintotuet ja nyt ne piti maksaa takaisin. Olin pitänyt jonkinlaista kirjaa tienatuista rahoista ja tulorajoista, mutta se oli mennyt erittäin pahasti metsään. Siis 3000e. En varmaan koskaan unohda tuota päivää. Haukoin henkeä ja rintaa puristi. En pystynyt edes itkemään. Mietin erilaisia vaihtoehtoja. Ensimmäisenä tuli mieleen oma kuolema. Jos vain kuolisin nyt äkkiä, niin tätä ei tarvitsisi maksaa. Ajatelkaa, että arvioin henkeni arvoksi 3000 euroa. Kamalaa. Sitten aloin miettimään, että jos isovanhempani kuolisivat, voisin saada perintöä ja sillä maksettua summan. Kamala ajatus ja onneksi ovat molemmat yhä elossa. Sitten soitin Kelaan ja ehdotin, että jos lopetan kokonaan opintoni yliopistossa ja menen täyspäiväisesti osa-aikatyöhöni (siivooja), niin voisin maksaa velan kolmessa kuukaudessa. Onneksi Kelan virkailija puhui minulle järkeä, kehotti olla keskeyttämättä opintojani ja auttoi minua tekemään maksusuunnitelman velalle. Tuo 3000 euroa lyhennettiin opintotuistani loppuopintojen ajan ja lisäksi maksoin sinne kesäisin joitakin satasia. Näin se sitten saatiin hoitumaan parissa kolmessa vuodessa ja kenenkään ei tarvinnut edes kuolla.
Valmistumisen jälkeen seurasi työttömyys. Sitä ei todellisuudessa tainnut kestää kuin noin 3kk, mutta se tuntui kolmelta vuodelta. Rahaa oli jopa opintoaikoihin nähden vähän, vaikka sin jotain peruspäivärahaa. Haastatteluihin oli hankittava siistejä vaatteita ja mieli saatava pidettyä virkeänä, vaikka todellisuudessa olin hyvin alamaissa. Kuuden vuoden opiskelulla 20 tuhannen opintolainalla olin valmistunut työttömäksi. Great succes. Luottokortin negatiivinen saldo kasvoi 2000 euroon ja jostain syystä minulle myönnettiin myös toinen luottokortti 2000 euron limiitillä. Sekin kasvoi siinä sivussa.
Sitten onni vihdoin potkaisi ja sain ensimmäisen oman alan työni. Palkka oli käteen noin 1800e/kk. Vähän eri kuin se opiskeluaikana kuvittelemani 5000e :D Tulojen kasvettua kasvoivat myös menot. Koin, että ihmiset odottavat minulta tietynlaista kulutuskäyttäytymistä nyt, kun olen töissä. Ja minähän kulutin. Ja tarjosin. Ja tarjosin lisää. Kyllästyin maksamaan kahta luottokorttia ja hain pankista 5000e joustoluottoa, jolla maksoin molemmat kortit pois ja en edes muista, mihin sen ylimääräisen 1000e tuhlasin. Söin varmaan. Harrastuksiin ja elämään meni rahaa reippaasti yli varojen, joten pikkuhiljaa nuo kaksi luottokorttia olivat uudelleen tapissa. Ja nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että tuota velkaa on lähdetty lyhentämään. Joustoluotto on pienentynyt tämän sekoilun aikana 3000 euroon, joten velkaa on nyt yhteensä vähän vajaa 7000 lyhennettävänä. Ja se tullaan lyhentämään tämän vuoden loppuun mennessä :) Varmasti tullaan. :)
Lapsena meillä oli tiukkaa. En itse ymmärtänyt sitä silloin, mutta jälkikäteen olen ihmetellyt, miten äitini on selvinnyt. Hän oli yksin meidän lasten kanssa ja gradukin oli kesken. Ymmärtääkseni hän rahoitti meidän elämää opintotuella, sijaisuuksilla ja kai meistä jotain lapsilisiäkin maksettiin. Ruokana oli usein mannapuuroa ja koskaan ei ollut juustoa. Leipä oli kuivaa ja pahaa ruisleipää. Äiti oli aina töissä ja vihainen. Herkkuja sai lauantaisin pienen määrän. Kun menin kavereille ja siellä oli tarjolla vanukkaita, niin ahmin niin, että itseäkin hävetti. Silti lapsuuteni oli suht onnellinen ja olen äidilleni ikuisesti kiitollinen, että hän jaksoi meidän kanssa.
Jossain vaiheessa äiti sitten valmistui ja alkoi saamaan tosi hyvää palkkaa. Hän ei uskaltanut ottaa asuntolainaa pk-seudulta yksin (eikä takaajaakaan olisi ollut), joten kaupungin vuokrakämpissä ollaan aina asuttu. Teininä sain aina kalliita merkkivaatteita, kotona alkoi olla juustoa ja muita herkkuja. Joskus jopa luulin, että olimme rikkaita, koska minulla oli luokkamme kalleimmat vaatteet ja sain melkein aina rahaa pyydettäessä. En silloin tajunnut, että äitini käytti melko huikentelevaisesti rahaa ja meillä (=hänellä) ei ollut mitään omaisuutta. Lainaa äiti ei ottanut, mutta kaikki, mikä tuli, niin se meni. Nyt vasta aikuisena olen tajunnut, kuinka hyvä palkka äidilläni on ja kuinka se on käytetty puhtaasti elämiseen. Vaikka äitini rahankäytössä ei ole yhtään mitään väärää, niin itse ehkä juuri tästä syystä haaveilen, että saisin joskus hankittua omistusasunnon ja jotain taloudellista turvaa. Ettei kaikki mikä tulisi, menisi heti.
Lukioaikaan aloin käydä säännöllisesti töissä koulun ohessa ja saamaan tuloja noin 600e/kk. Se on aika paljon rahaa, kun miettii, että asuminen, ruoka ja kaikki muu tuli kotoa. Noh hassasin ne sitten menemään vaatteisiin, ravintoloihin ja baareihin. Säästäminen ei koskaan käynyt mielessänikään, koska en ollut kuullut, että kukaan tekisi sellaista. Rakastuin koko sydämestäni kivaan poikaan ja hyvin pien seurustelumme alettua, hän sairastui vakavasti. Sairastumisen jälkeen olin parisuhteestamme ainoa, jolla oli tuloja. Lisäksi hänellä oli talous muutenkin varsin sekaisin ja ulosotossa melko paljon laskuja.
Pääsin opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja muutimme tämän pojan kanssa sinne minun opiskelupaikkakunnalle. Hän oli kotona, hoiti itseään ja kotia minun käydessä koulussa ja töissä. Olimme hyvin rakastuneita ja minulle oli itsestään selvää, että taloutemme oli täysin yhteinen. Minun kannustuksellani maksoimme yhdessä hänen ulosottovelkansa kokonaan pois minun opintotuellani, palkkatöilläni ja hänen sairauspäivärahoillaan. En muista, kuinka paljon hänellä oli ulosotossa, mutta saimme yhdessä kaikki hänen lainansa kuitattua suhteemme aikana. En kadu sitä yhtään ja olen onnellinen, että saimme yhdessä hänen taloutensa uudelle tolalle.
Pienistä tuloista ja suurista laskuista johtuen meillä oli todella tiukkaa. En tuolloin nostanut edes opintolainaa, koska pelkäsin velkaantumista yli kaiken. Kävimme pari kertaa myös leipäjonossa yhdessä, mutta se oli hyvin masentavaa ja onneksi meidän ei tarvinnut käydä siellä usein. Hän oli hyvä tekemään ruokaa ja keksimään lämpimiä aterioita olemattomistakin raaka-aineista. Pari kertaa meillä oli niin tiukka tilanne, että jouduimme ottamaan satasen pikavipin minun nimelläni, jotta saisimme ruokaa. Hänen nimelläänhän niitä ei voinut ottaa, koska hänellä ei ollut luottotietoja. Otimme pikavipin ainoastaan, kun emme kehdanneet pyytää tai lainata enää keneltäkään sukulaiselta tai kaverilta. Kaikki kuitenkin maksettiin aina heti takaisin. Ihmettelen joskus, miten tuolloin onnistuin kannustamaan ja auttamaan jotain toista noin velattomaan elämään ja nyt itse olen tässä suossa. Ulosotossa minulla ei kyläkään onneksi ole mitään ja maksuhäiriömerkinnöiltäkin on säästytty.
Parin vuoden suhteen jälkeen erosimme ja minun tuli aika kokeilla ensimmäistä kertaa elämässä itsenäistä elämää. Luottokortille alkoi kertyä negatiivista saldoa ja muistaakseni otin ensimmäisen erän opintolainastani maksaakseni tuon 1000 euron luottokortin pois. Myöhemmin makselin opintolainalla vuokria ja elämistä muuten. Nostin täydet lainat, opintotuet ja olin töissä niin paljon kun vuoroja vain oli tarjolla. Vaihto-opiskelun aikana ja ulkomaan työharjoittelussa lainat sai tuplana, joten nostin nekin. Lapsellisesti kuvittelin tienaavani valmistumisen jälkeen vähintään 5000e/kk nettona, joten kyllähän ne opintolainat sitten helposti maksaa pois. Just niin joo.
Ensimmäinen kunnon shokki oli Kelan kirje ystävänpäivänä noin vuonna 2013. Liikaa maksettuja opintotukia peritään takaisin 3000e. Maksuaikaa alle kuukausi. Olin siis tehnyt liikaa töitä ja nostanut silti kaikki opintotuet ja nyt ne piti maksaa takaisin. Olin pitänyt jonkinlaista kirjaa tienatuista rahoista ja tulorajoista, mutta se oli mennyt erittäin pahasti metsään. Siis 3000e. En varmaan koskaan unohda tuota päivää. Haukoin henkeä ja rintaa puristi. En pystynyt edes itkemään. Mietin erilaisia vaihtoehtoja. Ensimmäisenä tuli mieleen oma kuolema. Jos vain kuolisin nyt äkkiä, niin tätä ei tarvitsisi maksaa. Ajatelkaa, että arvioin henkeni arvoksi 3000 euroa. Kamalaa. Sitten aloin miettimään, että jos isovanhempani kuolisivat, voisin saada perintöä ja sillä maksettua summan. Kamala ajatus ja onneksi ovat molemmat yhä elossa. Sitten soitin Kelaan ja ehdotin, että jos lopetan kokonaan opintoni yliopistossa ja menen täyspäiväisesti osa-aikatyöhöni (siivooja), niin voisin maksaa velan kolmessa kuukaudessa. Onneksi Kelan virkailija puhui minulle järkeä, kehotti olla keskeyttämättä opintojani ja auttoi minua tekemään maksusuunnitelman velalle. Tuo 3000 euroa lyhennettiin opintotuistani loppuopintojen ajan ja lisäksi maksoin sinne kesäisin joitakin satasia. Näin se sitten saatiin hoitumaan parissa kolmessa vuodessa ja kenenkään ei tarvinnut edes kuolla.
Valmistumisen jälkeen seurasi työttömyys. Sitä ei todellisuudessa tainnut kestää kuin noin 3kk, mutta se tuntui kolmelta vuodelta. Rahaa oli jopa opintoaikoihin nähden vähän, vaikka sin jotain peruspäivärahaa. Haastatteluihin oli hankittava siistejä vaatteita ja mieli saatava pidettyä virkeänä, vaikka todellisuudessa olin hyvin alamaissa. Kuuden vuoden opiskelulla 20 tuhannen opintolainalla olin valmistunut työttömäksi. Great succes. Luottokortin negatiivinen saldo kasvoi 2000 euroon ja jostain syystä minulle myönnettiin myös toinen luottokortti 2000 euron limiitillä. Sekin kasvoi siinä sivussa.
Sitten onni vihdoin potkaisi ja sain ensimmäisen oman alan työni. Palkka oli käteen noin 1800e/kk. Vähän eri kuin se opiskeluaikana kuvittelemani 5000e :D Tulojen kasvettua kasvoivat myös menot. Koin, että ihmiset odottavat minulta tietynlaista kulutuskäyttäytymistä nyt, kun olen töissä. Ja minähän kulutin. Ja tarjosin. Ja tarjosin lisää. Kyllästyin maksamaan kahta luottokorttia ja hain pankista 5000e joustoluottoa, jolla maksoin molemmat kortit pois ja en edes muista, mihin sen ylimääräisen 1000e tuhlasin. Söin varmaan. Harrastuksiin ja elämään meni rahaa reippaasti yli varojen, joten pikkuhiljaa nuo kaksi luottokorttia olivat uudelleen tapissa. Ja nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että tuota velkaa on lähdetty lyhentämään. Joustoluotto on pienentynyt tämän sekoilun aikana 3000 euroon, joten velkaa on nyt yhteensä vähän vajaa 7000 lyhennettävänä. Ja se tullaan lyhentämään tämän vuoden loppuun mennessä :) Varmasti tullaan. :)
Mielenkiintoinen teksti. Sai minut pohtimaan, miten rahankäyttötavat periytyvät, ainakin osittain. Itsellä oli kanssa vanhemmilla asuessa vaihe, että laitoin valitettavasti kaikki kesätyörahat vaatteisiin... käytännössä vaihdoin täysin pukeutumistyyliä ja ostin kaiken (kengät, laukku, takit jne.) uutena. Sen jälkeen en ole sellaista määrää vaatteita lyhyessä ajassa ostanutkaan.
VastaaPoistaJoo tuo rahankäyttötottumusten periytyminen on kyllä mielenkiintoista. Mutta onneksi kaikkea voi oppia :)
PoistaKomppaan Säästöjossua, mielenkiintoinen teksti! Onneksi olet onnistunut välttämään ulosoton ja maksuhäiriömerkinnät. Nyt vaan tsempillä kohti velattomampaa tulevaisuutta. :)
VastaaPoistaKiitos kiitos :) Ja joo olen samaa mieltä. Joskus vakavissani harkitsin, että olisin hakenut sitä Takuusäätiön lainaa, mutta ymmärtääkseni siitä saa maksuhäiriömerkinnän. Ja onneksi summat ovat selätettävissä toivottavasti jo vuoden aikana. Nyt vaan odotan kuumeisesti palkkapäivää, vaikka siihen on vielä 15 päivää. Käyttörahaa on edelleen suht hyvin, mutta haluaisin jo saada velkasummaa taas pienemmäksi :)
Poista