Kun säästäminen menee överiksi

Lueskelin viikonlopun aikana paljon säästämiseen liittyviä blogeja ja törmäsin kommentteihin, joissa säästeliäisyyttä, jatkuvaa rahanlaskentaa ja tarjousten etsimistä kauhisteltiin. Olin kommentoijien kanssa osittain eri mieltä, mutta monissa asioissa ymmärsin, mitä he tarkoittivat.

 

Itse näen säästämisessä ja laihduttamisessa hyvin paljon yhtymäkohtia. Kummassakin hedonistiset halut täytyy asettaa paussille, omia arvoja on mietittävä uudelleen ja omaa uudenlaista käytöstä mahdollisesti perusteltava läheisille. Jotta tavoitteeseen päästäisiin, on edettävä rauhallisesti, pitkäjänteisesti ja uskottava itseen. Molemmat voivat kuitenkin mennä myös harvinaisen överiksi. Kun laihduttaminen ottaa elämästä liian suuren roolin ja kaikki ajattelu alkaa pyöriä ainoastaan syömisen ja syömättömyyden ympärillä, voidaan puhua syömishäiriöstä (tämä on aihe, jonka kohdalla voin sanoa, että tiedän tarkkaan, mistä puhun). Sama on liian säästeliäisyyden kohdalla. Kun rahaa ei ole tai sitä on hyvin vähän, ihmisen ajatukset kietoutuvat pitkälti vain murehtimiseen siitä, mistäköhän huomisen ruuat saisi hankittua. Tämän ajan, jonka taloudellisessa ahdingossa oleva yksilö käyttää välttämättömien asioiden miettimiseen, suurempi tuloinen voi miettiä jotain luovaa, jotain suurta, joka mahdollisesti on seuraava suuri bisnesidea.

 

Toimittaja Jani Kaaro on kirjoittanut tästä erinomaisen artikkelin: Köyhyys on aivoja syövä loinen (HS Tiede 17.9.2013) Pahoittelut artikkelin maksullisuudesta, mutta kyseinen juttu on niin hyvä, että suosittelen käyttämään Hesarin 2 vkoa maksutta -edun tuohon. Artikkelin sisällön voi tiivistää yhteen virkkeeseen; tyhmyys ei tee ihmisistä köyhiä, vaan köyhyys tyhmiä. Kun elämä pyörii perusasioiden ympärillä, tilaa luovuudelle, uusille ideoille ja näkemyksille ei jää. Kirjojen lukeminen tai muu itsensä kehittäminen voi olla vaikeaa, jos takaraivossa hakkaa vain ajatus, että mitäs tänään syötäisiin.

 

Suomessakin on paljon ihmisiä, joiden on pakko miettiä taloudellista pärjäämistä. Mutta koska tämä ei ole poliittinen blogi, en puhu heistä. Sen sijaan puhun ihmisistä, jotka tekevät niin vapaaehtoisesti. Itsekin kuulun tähän joukkoon. Okei, minun on pakko pihistellä melkoisesti, jos haluan saada kulutusluottoni maksettua tavoitteeni mukaisesti vuoden loppuun mennessä. Mutta jos todella mietitään, niin  eihän minun olisi pakko tehdä niin. Voisin lyhentää joinain kuukausina vähemmän ja löysätä budjettia. Ja vaikka velanmaksun kanssa budjettini onkin minulle todella tiukka, se ei kuitenkaan ole kovin tiukka absoluuttisessa mittakaavassa. Niin kauan, kun matkustelen toiselle puolelle Eurooppaa kaverini häihin, en voi pitää itseäni millään tavalla köyhänä.

 

Blogin aloittamisen jälkeen olen ajatellut todella paljon rahaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen käyttänyt ajatuskapasiteetistani näin paljon rahan ajattelemiseen. Se on minusta hyvin pelottavaa. Toisaalta olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni pysynyt budjetissani. Huomasin viime viikolla käyttäneeni kaksi iltaa miettien, voinko ostaa ripsivärin, joka maksaa 14e. Siis 14e. Ja käytin tähän kaksi iltaa. Ei mitään järkeä. Samassa ajassa olisin voinut lukea vaikka kirjan. Ostin ripsivärin ja olen siihen tyytyväinen. Sen sijaan en lukenut kirjaa.

 

Takaisin niihin kommentteihin. Eräs oli huolissaan, että elämä valuu kokonaan ohi, kun ajattelee aina vain rahaa. Tämän itse haluaisin välttää. Varhaisnuoruuteni (20-29v) olen kyllä elänyt niin huikentelevaisesti, että ehkä jo aikakin pistää jarrua päälle. Uskon myös, että jos ajattelen rahaa aktiivisesti nyt, minun ei tarvitse ajatella sitä niin paljoa myöhemmin. Jos pääsen veloistani ja saan kasaan tarpeeksi ison puskurin, olen silloin juuri tilanteessa, jossa rahaa ei tarvitse enää niin aktiivisesti ajatella.

 

Eräs kommentoija oli sitä mieltä, että pihien kanssa on vaikeaa pitää hauskaa. He eivät irrottele, eivätkä spontaanisti halua mennä mihinkään, joka veisi vähän rahaa. Tuollainen nimenomaan en haluaisi olla. En haluaisi olla se, joka kieltäytyy matkoista niiden kalleuden takia. En haluaisi olla se, joka antaa halvempia lahjoja kuin muut. Enkä haluaisi olla se, joka kieltäytyy ravintolaillallisesta siksi, että se maksaa liikaa. Nyt olen päättänyt kuitenkin elää vuoden vähän noin. En halua elää näin säästeliäästi koko loppuelämääni. Mutta yksi vuosi on kuitenkin hyvin lyhyt aika koko elämästäni ja jos vuoden aktiivinen säästeliäisyys tulee kohdallani johtamaan siihen, että pääsen kokonaan eroon kulutusluotoista, olen varma, että se on sen arvoista. Kun velat on selätetty, voin alkaa vähän himmailemaan ja työntää rahaa aspille :)

 

Omat tärkeimmät elämän arvoni eivät kuitenkaan ole sidoksissa siihen, että minulla olisi paljon varallisuutta. En haaveile nuorena eläköitymisestä. Nautin työstäni, se on älyllisesti haastavaa ja yhteiskunnallisesti merkittävää. En haaveile edes osittaisesta työviikosta tai lyhemmistä päivistä, koska töissä on kivaa ja haluan kehittyä siinä, mitä teen :) En myöskään haaveile hulppeista luksushuviloista tai autoista. Mutta haluaisin, että minulla sen verran ekstraa, että jos haluaisin lähteä lomamatkalle Kuubaan, minulla olisi siihen mahdollisuus. Ennen kaikkea haluaisin semmoisen taloudellisen turvan, ettei raha kahlitsisi ajatteluani. Ja ehkä haluaisin joskus myös sen oman pesukoneen :)